Runikokoelmassaan Maria Iivanainen avaa meille oven Yksinäisyyden salonkiin. Salongin seinille hän on ripustanut näytteille kuultokuvansa - runonsa jotka ovat kuin eri valaistukseen esiintyvään maisemaan avautuvat ikkunat. Runo runolta, kerros kerrokselta Iivanainen maalaa tätä ulkoista ja sisäistä maisemaa kuin impressionistien isä, brittiläinen maalari Turner. Hauraan pastelliriitten alta paljastuvat tummemmat sävyt kun muodot muuttuvat, kun tuuli kääntyy, sen sirppi viiltää ja lammastarhan aitaan on ilmestynyt aukko. Laveeraamaansa luontoon Iivanainen räiskäyttää punaiset marjat, suolaa sitten lohen, pilkkoo puut ja kirpaisee kieltä katkeralla Carillolla.
Symbolien, samojen elementtien kertautumisen synnyttämä syke saa lukijan hengittämään runoa, elämään sitä. Kuvien muuntuminen ja niiden unenomainen päällekkyys johtavat syvälle muihin maailmoihin ja lukijan omiin yksityisiin kuvastimiin.

Paula Vartianen