Suomessa 1963 olin töissä Kuopiossa Essilällä. Asuin tyttökaverin kanssa hänen sukulaisissa alivuokralaisena, eihän siihen aikaan ollut varaa asua omassa asunnossa. Palkka oli niin pieni, ei olis pärjännyt ellei saanut perunoita kotoa käydessä mukaansa. Siinä sitä sitten alettiin suunnitteleen, miten sais paremmat tulot. Joku oli kuullut että Ruotsissa tienaa hyvin. Minulla ei ainakaan ollut edes halua, että opiskelemalla olisin kouluttanut itseni, ei ollut lukupäätä. Tätä olen miettinyt jälkeenpäin monta kertaa, muistan että olin tosi arka ja ujo. Pelkäsin kaikkea jopa koulussakin vastata. Pojat peittivät minut lumihankeen, alaluokalla opettaja huusi; nyt pojat lopettakaa! Myöhästyin, pelkäsin mennä kouluun. Nämä tapaukset on jäänyt mieleeni, en tiedä onko vaikuttanut elämääni myöhemminkin. Äiti ja isä olivat huolissaan minun koulun käynnistä, isäni oli oven takana kuuntelemassa minun edistymistä tunneilla. Anteeksi äiti ja isä, olitte kullanarvoiset vanhemmat, ei ollut helppoa kasvatus myöskään vanhemmille. Lähtö Työnvälitykseen, tästä lähti ajatus parempaan tulevaisuuteen. Istuttiin kahvilla kaupungintalon takana kahvilassa, meitä oli kolme tyttöä. Kun mentiin työnvälitykseen, niin siellä neuvoivat mitä meidän pitäisi tehdä, sanoivat; että Ruotsin Boråsissa siellä on”Algots” jossa on suuri työvoimapula. Enempää ei tiedetty kuin ompelutehtaan nimi, jonne hakivat työvoimaa. Matkat maksavat ja asunnot myös järjestävät, selitti työnvälittäjä ja jatkoi: -Menkää, ellette viihdy olette ainakin yrittänyt, pääseehän sieltä takaisin.