Sukunsa tutkiminen on aina loikka pimeään

Minun sukuni tarina? Se on nimi, jonka Jari Tervon uuden romaanin keskushenkilö, erehdyttävästi Jari Tervon näköinen kirjailija on päättänyt antaa pääteokselleen.

Mitään muuta teoksesta ei ole olemassakaan. Ei, vaikka kustantaja puhaltaa niskaan ja edellisestä teoksesta on kulunut jo kolme syksyä. Hädissään kirjailija tarttuu toiseen projektiin: kustantajan ehdottamaan elämäkertaan Matias Hermanni Kuukkelista, Suomen pahamaineisimmasta nykymurhaajasta. Kuukkelin elämäntyö on kolme tapettua. Mutta hänen elämäntyönsä on vielä kesken.Vankilan uumenissa kirjailija alkaa haastatella rovaniemeläistä Kuukkelia. Kuukkeli kertoo, kirjailija kirjoittaa, mutta asioille käy kuten asioiden tapana on, ne mutkistuvat. Kirjailijan puolukkareissulla kadonnut äiti, Kuukkelin tietosanakirjoja naisille kauppaava isä, kirjailijan isän uusi uhkea rakkaus, Armaniin pukeutuva ja kirjallisesti kunnianhimoinen vankilanjohtaja Pasander... kaikki kutoutuu yhteen seitiksi, jonka langat ovat mustia ja paksuja ja jonka kutoja pysyy näkymättömissä. Aina siihen saakka, kunnes on jo liian myöhäistä. Vankilan kuulusteluhuoneessa kirjailija on saapumassa pisteeseen, jossa kirjallisuus loppuu ja jossa todellisuus alkaa. Se ei ole mukava paikka.

Viidennessä romaanissaan Tervo laajentaa näkökulmaansa pohjoisesta myös pääkaupunkiseudulle. Tuttu kielen ja komiikan taju ja kyky luoda hätkähdyttäviä käänteitä seuraavat kirjailijan mukana. Minun sukuni tarina tuo Tervon kirjailijakuvaan uusia piirteitä vähentämättä lainkaan edellisten tehoa.