Kirja porautuu syvälle valkoisen Suomen ytimeen, vapaussotamyytin alkulähteille, ja nostaa esiin ilmiöitä ja henkilöitä, jotka antoivat leimansa kokonaiselle aikakaudelle.

Maailmansotien välisenä aikakautena lukemattomat vapaussodan muistojuhlat, patsaat, paraatit ja ylistyspuheet palauttivat vuosittain mieliin vuoden 1918 sodan, ei tragediana vaan voittajien tulkinnan mukaisena vapauden riemuvoittona. Miksi vapaussotamyytistä pyrittiin yli kahden vuosikymmenen ajan luomaan uutta kansallista eeposta? Miksi ristiriitoja herättävää sotaa haluttiin juhlia mahtipontisesti niin virallisella kuin paikallisella tasolla ja miksi vapaussodan muistosta muodostui vuoden 1918 konfliktia ylläpitävä ilmiö?

Kirjassa kerrotaan myös, miten vapaussodan julkinen muisto koki haaksirikon talvisodan eheytymishurmoksessa ja merkityksestään riisutut muistomerkit jäivät lähinnä muistutuksiksi kollektiivisen muiston lyhytikäisyydestä. Ilmiöön liittyneet ihanteet eivät kuitenkaan ole välttämättä kadonneet. Myös nykyään kuulee populistisia puheenvuoroja, joissa kansallinen yhtenäisyys nähdään luonnollisena päämääränä ja historian eri tulkinnat koetaan häiritseviksi kansallisen identiteetin heikentäjiksi.