Lindgren vetoaa siihen, että joka ruumiinosalla on omat muistonsa, pikkuvarpaalla, polvilumpiolla ja korvannipukoilla. Sisäelimistä puhumattakaan. Hänestä olisi valheellista liittää niitä yhdeksi suureksi muistelmateokseksi.Kirjailija kuitenkin lipsahtaa muistelemaan menneitä ja kuin vahingossa syntyy teos, epäluuloisen ilkamoivat muistelmat. Se kertoo äidistä, joka viimeisinä sanoinaan sanelee pojalleen uunikuivatun poronlihan reseptin ja koirista jotka vihaavat Chopinia ja kuorsaavat niin ettei saa nukutuksi.