Mikael saapuu isoäitinsä hautajaisiin ja toteaa, että kaikki on ennallaan. Edesmenneiden isovanhempien talo tuntuu yhä kodilta, ja suku suhtautuu häneen yhtä välttelevästi kuin ennenkin.

Hän astuu olohuoneeseen, istuu isoisänsä nojatuoliin, täyttää lasinsa isoisän konjakkipullosta ja palauttaa kaikessa hiljaisuudessa lautaset, jotka äiti on sujauttanut käsilaukkuunsa. Paikalla on myös Ilari, mitä paheksutaan: vain Mikael tietää kuka hänet on kutsunut.

Kun Mikael saa avaimen isoisän työhuoneeseen, menneisyys ottaa vallan. Isoisältä peritty nimismiehen sininen virkapaita ja sen rintataskussa alati sydäntä vasten ollut viinakortti eivät olekaan kaikki, mitä hän isoisänsä Urhon kanssa jakaa. Sami Hilvon Viinakortti on kaunis ja rohkea tarina rakkaudesta, jota ympäristö ei sulata. Se on tarina talvi- ja jatkosodasta ja kahdesta miehestä, Urhosta ja Toivosta, joille sodan loppuminen ei tuo rauhaa. Kompromissien tekeminen, mihin aika heidät ajoi, ei päättynyt vaikka homoseksuaalisuutta koskeva laki muuttui: samalla tavoin ovat vaienneet Urhon jälkeläiset. Kunnes Mikael löytää valokuvan, joka isoisän viinakortin sisään kätkeytyy...