Se ei ollut enää katu vaan maailma, likiyön ja lankeavan tuhkan aika ja paikka. Hän käveli sorassa ja liejussa pohjoiseen, ja ohi juoksevat ihmiset pitivät pyyhkeitä kasvojen edessä tai takkia pään suojana. He painoivat nenäliinoja suuta vasten. He juoksivat kengät kädessään, jollakin ohi menevällä naisella oli kenkä kummassakin kädessään. Ihmiset juoksivat, jotkut kaatuivat pökertyneinä ja hoippuen, ympärille satoi rojua, muutamat suojautuivat autojen alle.

Tarina lähtee liikkeelle, kun Keith, neljääkymppiä lähenevä lakimies, selviää sortuneista WTC:n torneista elossa ja ilmaantuu entisen vaimonsa Liannen ovelle. Lianne ottaa Keithin luokseen asumaan ja heidän välilleen muodostuu uudenlainen, joskaan ei aivan mutkaton suhde. Heidän poikansa Justin puolestaan kiikaroi taivaalle uusia lentokoneita ja salaperäistä Bill Lawtonia peläten.

Jokaisella on oma tapansa selvitä traumaattisesta kokemuksesta, mutta kukaan ei voi väistää suuria kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, elämän turvaverkoista. Kirjassa seurataan terrori-iskun jälkeisiä aikoja ensin parin päivän, sitten reilun kuukauden ja lopulta kolmen vuoden jälkeen. Välillä kertojan kohdevalaisin suuntautuu Hammadiin, jota koulutetaan lentäjäksi suurta taivaallista tehtävää varten.

DeLillo kirjoittaa kaunista ja kirkasta proosaa, jossa jokaisella sanalla ja sanojen välisellä ilmalla on merkityksensä. Lopputuloksena on suggestiivinen tunnelma, vastustamaton imu. Vaikka teos kuvaa elämän mielivaltaisuutta, lukuelämys on suorastaan puhdistava.