Tämän päivän kuntatoiminnoissa on monin tavoin
alettu yllättäen katsoa aiempien kokemusten ja
keinojen perään. Esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla
rakennettujen hierarkkisten ja keskitettyjen rakenteiden
sijaan ollaan palaamassa takaisin sitä edeltävän
ajan ihanteisiin. Esimerkiksi sääntelyn purkamiskeskustelu
on nyt saanut jopa ylisuuret mittasuhteet.
Istuvan hallituksen hallitusohjelmaan on otettu tätä
tarkoittava keinokin, vapaakuntakokeilu. Sama keino
oli käytössä 1980-luvun lopullakin. Ja kansalaisten
odotetaan jälleen ottavan vastuuta valinnoistaan ja
niiden seurauksista.
Tutkijan ja opettajan on tietysti pyrittävä saamaan
muut kiinnostumaan aihepiiristään. Kunnallisala
tarjoamineen erilaisine tehtävineen ja toimenkuvineen
antaa ehkä ainutlaatuisen monipuolisen
näköalapaikan yhteiskunnan kehitykseen eri puolille.
Toivottavasti tämän puheenvuoron lukijat voivat tästä
vakuuttua, jopa niin, että tarttuvat mahdollisuuksiin
luottamushenkilöinä, viranhaltijoina tai muutoin
aktiivikuntakausina toimimiseen.